Suomen kuvittajat

Tarina Lounasmaa

2011-11-30T19:46:00.004+02:00

Huomasin pari kolme viikkoa sitten Hesarin kuolinilmoituksista, että graafikko ja kuvittaja Tarina Lounasmaa on kuollut. En tuolloin laittanut ylös synnyin- ja kuolinaikoja, mikä oli virhe, koska niitä ei näytä netistä löytyvän. Lounasmaa oli kuitenkin WSOY:ssä töissä, ilmeisesti kuukausipalkkaisena graafikkona, koska hän on tehnyt niin paljon kustantamon kansikuvia ja kirjojen sarja-asuja. Tässä muutamia netistä satunnaisesti valittuja - Hentoffin kirja on jo vuodelta 1966 ja Weilin + Göösin julkaisema, en tiedä, oliko Lounasmaa tuolloin W+G:n työntekijä vai freelancer. Gandhi on vuodelta 1988 ja Envall tältä vuodelta (eli 2011, jos joku näkee tämän postauksen vasta vuosien päästä).

Tarina Lounasmaa oli ilmeisesti fyysikko Olli Lounasmaan mies ja näin ollen aivotutkija Kiti Müllerin (os. Lounasmaa) äiti. Jos olen väärässä, korjatkaa kommentteihin. Löytyy myös kulttuurihistorian tutkija Louna Lounasmaa, lienee samaa sukua. Mikähän on ollut Tarinan tyttönimi ja mikä tarina (sic) on etunimen takana?

Kari Suomalaisen Eeva

2011-09-16T18:06:00.000+03:00

Kesätauon jälkeen postaus: ostin tänään Turun torilta muutaman vanhan Eeva-lehden, tämän koska sen kansi on Kari Suomalaisen tekemä. Karihan oli sodasta palattuaan jonkin aikaa freelancer-kuvittaja, minkä jälkeen hän meni jonkin ison lehtitalon töihin (en saa nyt päähäni, minkä lehtitalon). Kannen maalaus ei tosin ole ehkä ihan parasta Karia... en ole hyvä tunnistamaan tekniikoita, mutta tämä lienee vesivärityö.

Tämä on Eevan joulunumero vuodelta 1944, sisällyksenä mm. kuva-artikkeli "Nuori koti", jossa esitellään ajan romanttisia funkiskalusteita, missi ja näyttelijä Sirkka Salosen haastattelu, muotijuttuja ja muutamia novelleja.

Ruotsinsuomalaista länkkärikantta

2011-05-03T21:57:00.002+03:00

Tuntemattoman kuvittajan kansikuva amerikkalaisen länkkärilegendan Max Brandin kirjaan Jim Silver och dödsfällan. Kirjan julkaisi helsinkiläinen Söderström & C:o (jota ei tule sekoittaa Werner Söderström Osakeyhtiöön eli WSOY:hyn) vuonna 1948. Alkuperäinen nimi on Mountain Riders: A Silvertip Story (1946; alun perin Western Story Magazine -pulplehdessä jatkokertomuksena 1933-1934). Triangelböckerna-sarjassa julkaistiin pari muutakin Brandin länkkäreitä.

Tuntemattoman kuvittajan surrealismia

2011-03-16T12:48:00.001+02:00

Tässäpä kaikille bibliofiileille ja kuvituksen harrastajille knoppi: kenen kansikuva? Kuvassa ei ole signeerausta eikä kuvittajaa sanota missään päin kirjaa. Kuva on aika kömpelö ja alkeellinenkin (ellei se sitten ole juuri tavoiteltu tyyli), mutta siinä on erikoista surrealistista viritystä, joka muistuttaa jotakuta Max Ernstiä tai Paul Delvaux'ta. Maisemissakin on surrealismia: romaani sijoittuu Bretagneen! Tarina vaikuttaa kiehtovalta: pienelle Bretagnen saariston saarelle tulee salaperäinen nuori mies, jota aletaan kutsua Efflamiksi vanhan kansantarun mukaan. Onkohan tässä fantasia-aineksia? Kirja on vuodelta 1953 ja kustantaja on Otava.

Tämäkin kirja on niitä 40-50-luvun lukuromaaneja, joita näkee jatkuvasti joka puolella - lähinnä kirppareilla -, mutta joiden kansipaperit ovat useimmiten hukassa. Tässä Wikipedia-hakusana Salmisesta.

Alf Danningin kansi naiskirjailijan teokseen

2011-02-13T19:56:00.002+02:00

Unohdetun naiskirjailijan kaunis ja harmoninen, maaseudun ja urbaanin, anonyymin maiseman vastakohtien väliin jännittyvä kansi, joka on tanskalais-suomalaisen Alf Danningin käsialaa. Kirja on ilmestynyt alun perin vuonna 1952. Teos saattaa olla Päivi Oinosen ainoa, ellei hän sitten ole sama Päivi Oinonen, joka sittemmin teki monia koulukirjoja, kuten Uusi ympäristöoppi, joka ilmestyi alun perin vuonna 1970.

Harvinaista Juho Juntusta

2011-02-09T19:30:00.001+02:00

(Puoli vuotta edellisestä postauksesta! Seuraakohan tätä blogia enää kukaan? Ei kai, kun ei ole mitään seurattavaakaan.)

Surkealla raisiolaisella kirpputorilla tuli vastaan harvinaista Juho Juntusta Lehtijussin (eli ilmeisesti kai sama pulju, joka Soundiakin julkaisi) julkaisemassa romaanissa, Ritva Kariniemen vuonna 1979 ilmestyneessä Ei isä itke -kirjassa. Kariniemi oli debytoinut kuusi vuotta aiemmin OK-sarjan kirjalla Kusiaisia selkäpiissä, ja vuonna 1986 hän julkaisi Kariston kautta romaanin Katkeraa savua. Mitähän hänelle kuuluu nykyään?

Kuva on kännykällä räpsäisty - en viitsinyt ostaa kahden euron kirjaa, joka ei aiheeltaan vaikuttanut kovin kummoiselta.

Olavi Vepsäläinen

2010-09-07T11:37:00.004+03:00

Olavi Vepsäläinen oli kuvataiteilija, joka teki paljon runokirjojen kansia WSOY:lle 1950- ja 1960-luvuilla. Tässä Jaakko Heikinheimon uskonnollisen runokirjan kansi vuodelta 1959, ja tässä linkki aiemmin blogissa julkaistuihin Vepsäläisen kansiin.

Jorma Piironen

2010-09-07T11:31:00.003+03:00

Jorma Piirosesta ei löydy netistä juuri lainkaan tietoa, vaikka hän on kuvittanut mm. Keltaista kirjastoa. Tässä aiempi blogiin postattu Piirosen kansi.

Piirosen vähäeleinen tyyli koristaa myös Sisälähetysseuran julkaisemaa hollantilaista aivovauriolapsen elämää kuvaavaa romaania. Se ilmestyi vuonna 1968 ja löytyi raumalaisen lähetyskirppiksen ilmaislaarista. Kirjan sanotaan olevan jatko-osa suositulle Kaikki rakastavat Aatia -teokselle, jota en ole nähnyt. Onkohan siinäkin Piirosen kansia.

Maija Karma

2010-08-02T20:23:00.004+03:00

Maija Karma tunnetaan nykyään ehkä parhaiten siitä, että hän on antanut nimen harjavaltalaisbändille, joka taitaa tällä hetkellä olla pelkästään Maj Karma. Maija Karma oli yksi tärkeimpiä suomalaisia lasten- ja nuortenkirjojen kuvittajia monena vuosikymmenenä, ja hänen kuvituksiaan ilmestyi pitkälti 1980-luvulle. Karman herkän tyylin tunnistaa helposti, ja siitä tulee välittömästi hyvälle tuulelle.

Tässä hiukan poikkeuksellinen Karman kuvittama kirja, Finlandia-mitalin saaneen kasvatustieteilijän Arvo Lehtovaaran Minä ja te muut: Itsensätuntemisen ja muiden ymmärtämisen aakkosia (Kansakoulun kerhokeskus, 1961). Kansi tavoittaa hyvin nuoren ihmisen kokeman vieraantumisen suorastaan eksistentiaalisen tuskan - eikä siitä tule niin hyvä mieli kuin monista Karman lastenkirjakuvituksista.

Toimintakansia: Matti Lehtonen

2010-06-13T23:15:00.003+03:00

Matti Lehtonen on vielä yksi kuvittaja, josta en tiedä mitään, enkä muista oikeastaan hänen kuviinsa aiemmin törmänneeni. Saksalaisen Heinz Konsalikin kirjaan tehty kansi sisältää monia toimintakansien kliseitä ja muistuttaa monin tavoin espanjalaistyylisiä kollaasikansia, joita nähtiin 70- ja 80-luvuilla kioskipokkarien kansissa: keskellä lentokone räjähtää, taustalla mies ja nainen pyssyt käsissä, etualalla jeeppi ajaa kovaa vauhtia konekiväärit sauhuten.

Toimintakansia: Aimo Virtasalo

2010-06-13T23:09:00.003+03:00

Aimo Virtasalo oli Tepposen ohella toinen tärkeä romanttisten ja toimintakirjojen kansien tekijä. En tiedä hänestä juuri mitään; tässä hänen kantensa Colin Forbesin romaaniin (taas yksi lähes unohtunut kirjoittaja, joka vielä 70-80-luvuilla sai suuria lukijamääriä).

Toimintakansia: Eino Tepponen

2010-06-13T22:58:00.008+03:00

Postitan muutaman kotimaisen kuvittajan tekemän toimintakannen 70-luvulta, tiiviiden ja hyvin kirjoitettujen (ainakin nykymittapuulla, kun vertaa esim. Dan Browniin) trillereiden kultakaudelta. Kuvien laatu ei päätä huimaa, koska ovat kännykällä räpsäistyjä Raumalle suuntautuneella kirppisreissulla.

Ensimmäisenä Eino Tepponen, joka on Suomen mittakaavassa yksi tärkeimpiä trillerikuvittajia; hänen Alistair MacLean -kantensa ovat vauhdikkaita ja hyvin toteutettuja (nähdäkseni öljyväritöitä). Tässä yksi MacLean sekä etu- ja takakansikuvat Peter "Tappajahai" Benchleyn Syvyyden saalistajiin (josta tuli elokuvakin samoihin aikoihin). Benchleyn kirjan takakannen kuva ei ole kyllä kauhean tyylikäs ja edustaa monella tapaa toisenlaista aikakautta - tähän on jopa vaikea suhtautua kepeällä ironialla. Kannessa on muutenkin hiukan halpaa tuntua: vinosti kuvan poikki menevä mainospalkki ei oikein toimi ja kirjasimet ovat yliyritteliäitä. Ylivetokannet (ei siis kansipapereita, kuva painettu suoraan kanteen) lisäävät halvahkoa vaikutelmaa.

Reino Vihinen

2010-01-07T21:53:00.004+02:00

Reino Vihinen oli kuvataiteilija, joka työskenteli paljon Karistolle tehden kirjankansia romaaneihin ja runokokoelmiin. Tässä pikkukaupungin haurasta idylliä kuvaava kansi amerikkalaisen klassikon, John Cheeverin Wapshotien tarinaan (1959, suom. 1967).

Harri Manneria

2009-11-24T21:42:00.003+02:00

Pitkän tauon jälkeen sekä postaus että Harri Manneria - tämähän tunnetaan Love Recordsin härskinhauskan logon tekijänä. Tässä aiempi Manner-kuva, tosin teknisesti aliarvoinen. (Kirjakin on vähän outo - mutta kansi on tyylikäs!)

Camus'n novellikokoelman painovuosi on 1973, kustantaja Otava ja sarja Kompassi - joka oli, jos nyt oikein muistan, monen kustantajan yhteispokkarisarja. Ehkä muistan väärin.

Samuel Beckett: Leikin loppu

2009-09-12T00:09:00.004+03:00

Teema esitti juuri Pentti Siimeksen ja Tarmo Mannin tähdittämän ja Jack Witikan ja Jukka Sipilän ohjaaman tv-näytelmän Samuel Beckettin absurdistisesta klassikosta, Leikin lopusta. Tässä Aili Palmenin suomennoksen - jota näytelmässäkin käytettiin - kirjaversion kansi, jonka tekijää ei sanota, mutta jonka tunnistaa heti 1960-luvun kanneksi. Tarkka vuosi on 1966; kustantaja on Otava. Tekstit siis jatkuvat selän yli takakanteen, ja ainoastaan etukannessa on väritetyt sanat. Ihan tyylikäs tehokeino.

Spede ja Hopeaa rajan takaa

2009-09-11T23:35:00.004+03:00

Kannen tekijää ei tässä sanota, mutta hieno ja monelle autenttisia tunteita herättävä kuva on Mikko Niskasen kevyenpuoleisesta elokuvasta, joka valmistui ilmeisesti aivan samaan aikaan kuin kirja ilmestyi, koska filmikuvilla varustetut painokset tuppaavat olemaan yleensä toisia tai kolmansia painoksia, mutta tämä on ensimmäinen (Karisto 1966). Elokuvahan tehtiin näyttelijälakon aikaan, jolloin Spede pääsi ainoaan vakavaan rooliinsa - hän tekee hyvän suorituksen ja saa miettimään, mitä hänestä olisi saattanutkaan tulla.

Heikki Jokinen

2009-09-01T22:10:00.002+03:00

Heikki Jokinen on monen tuntema pitkän linjan free-toimittaja ja kriitikko. Kuvittaja Heikki Jokinen on eri ihminen; hän teki 60- ja 70-luvuilla kansia uskonnollisille kustantajille. Tässä yksi esimerkki - oletan ainakin että kyse on samasta Heikki Jokisesta. Signeerauksessa lukee H. O. Jokinen. Kirja on uskonnollinen pokkari, jossa on lievästi seikkailullinen kehyskertomus; sen sisällä henkilöt lukevat Raamattua ja poimivat sieltä sitaatteja tylsimpään mahdolliseen tyyliin. Kuvan laiva on hienosti piirretty, mutta hahmot ovat kökköjä ja asetelmallisia. Raamattu-rivi näyttää toisen miehen suunnattomalta tekokädeltä.

Kirjan kustantaja on Kirjatoimi ja vuosi on 1975.

Martti Huuhaa Innanen

2009-08-20T18:46:00.009+03:00

Martti Huuhaa Innanen tunnetaan monesta: seksinovelleista, naivistisista maalauksistaan, parodisista iskelmäsanoituksistaan... Hän teki myös Joe Smith -kuunnelmia, joissa "seikkailia" Joe Smith toimi ympäri maailmaa oudoissa tehtävissä. Smith-kuunnelmia löytyy kirjasta Seikkailu viitakossa (Otava 1967), jonka kansi on Innasen omaa käsialaa. Kirjassa on myös muita tekstejä kuin vain Joe Smithiä, mm. pitkä länkkäri "Kostajan käsi ei vapise". (Valitettavasti on todettava, että tässä tapauksessa Innasen maine on hauskempi kuin itse tekstit.)

Kannattaa muuten vielä muistuttaa, että Kaurismäen Calamari Unionin Frank Armottomat saivat nimensä Innaselta - tämä julkaisi vuonna 1981 parodisen poliisiromaanin Frank Armoton, jonka alussa kovapintainen poliisi hakkaa tunnottomia hippejä jossain päin Amerikkaa. Ehkä tämä ansaisitsisi uudelleenjulkaisun?

L. Vickberg

2009-08-20T18:38:00.004+03:00

Heikki Seppälän esikoisteos Vaarallista peliä (Karisto 1928) sisälsi tuolloin suosittua viihdettä, romaaniparodioita. Humalatilaa konnotoivan kannen on tehnyt L. Vickberg, josta en tiedä mitään.

Martti Mykkäsen Pennanen

2009-06-29T22:58:00.004+03:00

Eila Pennasen romaanin tyylikäs modernistinen, hiukan puolalaistyylinen kuvitus Martti Mykkäseltä. Mutta ilmestyi WSOY:lta vuonna 1964. Tällaisten teosten kansipaperien etsiminen alkaa olla jo työn takana.

Koskahan joku on viimeksi lukenut tämän romaanin - tai ylipäätään muita Eila Pennasen teoksia? Hän oli aikoinaan yksi tunnetuimpia ja arvostetuimpia kotimaisia prosaisteja. Arvostelijana hän oli nähdäkseni varmakätinen ja ymmärtäväinen, tarvittaessa kriittinen.

Alvar Aalto kansikuvittajana!

2009-06-29T22:41:00.004+03:00

Tätä ei moni tiedä: Alvar Aalto teki joitain kansikuvia nuorena miehenä. Kannet eivät ole kovin hyviä eikä niistä tunnista Aallon funktionalismia eikä oikein modernismiakaan. Jokin on häntä estellyt päästelemästä ainakin tässä kannessa M. Pajarin novellikokoelmaan Hätähuuto (Gummerus 1923; Aalto oli 25-vuotias). Muutkin Aallon kannet olivat muistaakseni Gummeruksen kustantamia - Gummerushan oli tuolloin keskeisesti jyväskyläläinen kustantamo ja Aalto asui Jyväskylässä (missä on paljon hänen suunnittelemiaan rakennuksia).

Kannen aihe muistuttaa kylläkin joitain Aallon 1920-luvulla suunnittelemia astioita ja koristeita, mutta vaatii jo jonkin verran ekspertiisiä tunnistaa tämä nimenomaan Aallon työksi. Itselläni ei sellaista ole, enkä nopealla hakemisella löydä kuvia väitteeni pohjaksi.

Tähän liittyy pieni anekdootti: Kirjoitin aiheesta - Aallon kansikuvista - jutun Helsingin Sanomiin 1990-luvun lopulla. Juttu ei varmastikaan ole kauhean hyvä (en tekisi sitä sillä tavalla enää), mutta se kuitenkin julkaistiin jonkin muun Aalto-aiheisen jutun yhteydessä. Yritin etsiä tietoa Aallon kansikuvista ja soittelin eri paikkoihin, mm. Aalto-säätiöön. Pitää muistaa, että tämä oli aikaa ennen Googlea. Aalto-säätiöstä minulle sanottiin, että ei Aalto koskaan tehnyt kansikuvia. Saman viestin sain muualtakin. Tein kuitenkin jutun, johon olin hakenut paljon materiaalia Turun yliopiston kirjaston pienpainatekokoelmasta - sieltä sain mm. näyttelyluettelon 30-luvulta, johon Aalto oli tehnyt kannen. Kun juttu ilmestyi, siihen tuli ilkeää palautetta arkkitehti Igor Herleriltä, joka nimitti minua innokkaaksi amatööriksi ja ihmetteli, eikö Turussa tunneta hänen artikkeliaan vuodelta 1983, jossa hän kertoi kaiken Aallon kansikuvista. No, eipä tunnettu Aalto-säätiössäkään.

M. Pajari oli naiskirjailija ja oikealta nimeltään Tyyne Rautio ja hän eli vuosina 1900-1972. Hän oli tuottelias lehtinovellisti ja kirjoitti mm. horoskooppeja lehtiin. Hätähuuto-teos ei tosin näytä lukeutuvan hänen viihteellisempään tuotantoonsa, vaikka todennäköisesti novellit olivat aiemmin ilmestyneet joissain aikansa lehdissä, kuten Otavassa tai Maailmassa.

Erikoista Ami Hauhiota

2009-06-29T22:30:00.004+03:00

Ami Hauhion tyylikäs, tummanpuhuva ja fotorealistinen kuvitus Juhani Konkan sota-aiheiseen romaaniin Ratkaisun päivät (WSOY 1954). Konkka on yksi näitä kirjailijoita, joita ei juuri kukaan enää lue - paitsi hänen käännöksiään: hän on suomentanut mm. Nikolai Gogolia ja Dostojevskia. Muistelen kyllä lukeneeni kovia kritiikkejä hänen käännöksistään. Konkka on kirjailija Anita Konkan isä; tämähän pitää blogia täällä.

Harvinaisempaa Erkki Koposta

2009-03-25T09:34:00.004+02:00

Erkki Koponen muistetaan parhaiten vanhan Ollin kuvittajana, ja Koposen luonnostelema Mustapartainen mies on tunnettu hahmo. Tässä vähemmän nähtyä Koposta ranskalaisen nykyisproosan kuvittajana - Emmanuel Bove on aikoinaan ollut suosittu ja arvostettu kirjailija, jonka teoksia ylistivät mm. Andre Gide ja Rainer Maria Rilke. Hänelle on myös omat nettisivut.

Suomessa häntä ei ole varmastikaan lukenut kukaan ainakaan 40 vuoteen. Lankeemuksen on julkaissut Karisto vuonna 1929; romaanin kerrotaan voittaneen Figuière-palkinnon (50 000 frangia) vuonna 1928.

Toinenkin kansiblogi

2008-12-28T16:47:00.002+02:00

Tsekatkaapa Kansivakka, ilmeisesti turkulaisen Uguksen ylläpitämä kansikuvablogi. Paljon kaikenlaista hienoa ja hauskaa!

Erkki Tanttu ja Kenneth Roberts

2008-12-28T16:37:00.005+02:00

Erkki Tantun kansikuva Kenneth Robertsin seikkailu/lännenkirja -klassikkoon Luoteisväylä, josta King Vidor ohjasi ei ihan ihan yhtä kiinnostavan elokuvan 1940-luvulla. Kirjan sankari (tai antisankari) on majuri Rogers, jota elokuvassa esittää Spencer Tracy. Onko Tanttu ajatellut häntä piirtäessään kansikuvaa? Eikö tuo ole selvästi Tracy johtamassa joukkoaan?

Kirja ilmestyi suomeksi alun perin jo vuonna 1938 kaksiosaisena järkäleenä (kustantajana Suomen kirja), mutta tämä vuoden 1956 laitos Otavalta sisältää vain ensimmäisen osan. Toista osaa, jossa majuri Rogers palaa Lontooseen tekemään selkoa löydöistään Pohjois-Amerikassa, ei suomeksi kovin helposti löydäkään. Olen kirjoittanut Robertsista hakusanan teokseen Pohjoisamerikkalaisia lännenkirjailijoita (BTJ 2005).

Kansipaperit ovat valitettavasti jossain repeytyneet, ja sainkin kirjan aikoinaan halvalla kirpputorilta. Kansipaperittomana se on huomattavan yleinen. Kirja itsessään on lukemisen arvoinen, mutta kunpa Otava olisi julkaissut myös toisen osan!

Lisää pökköä pesään: Erkki Rekimies: Hopeakynsi

2008-12-21T18:54:00.003+02:00

Meksikolaista mural-taidetta ja vaikkapa Diego Riveran töitä muistuttava Raimo Puustisen kansikuva Erkki Rekimiehen realistiseen nuortenlänkkäriin Hopeakynsi (WSOY 1970; Nuorten toivekirjasto 181).

Kiva kasetti 1 ja 4

2008-12-21T16:39:00.008+02:00

Nämä eivät ole kirjoja, vaan satukasetteja, jotka kuuluvat sarjaan Kiva-kasetti, eikä kuvittaja ole tiedossani, mutta en voinut olla a) ostamatta näitä kirpparilta ja b) pistämättä niitä tänne blogiin. Aivan ilahduttavia satukasetinkansia! Tyyli on samaan aikaan herttainen ja moderni, tavalla joka vain 70-luvulla osattiin (jos sallitaan pieni kärjistys). Kasetit on päällystetty muovilla, joka kupruilee, enkä oikein osannut skannata niitä paremmin. Vuosi on 1972.

Rafael Rindellin erotiikkaa

2008-11-30T18:52:00.006+02:00

Nuorena kuollut Rafael Rindell (1886-1920) muistetaan parhaiten Jalmari Finnen Kiljus-kirjojen kuvittajana, mutta hän ehti tehdä muutakin. Tässä harvinaisuus: Minerva-kustantamon julkaiseman Pierre Louÿsin eroottisen Afrodite-romaanin kansi sekä pari aika hurjaakin kuvitusta. Kirja julkaistiin suomeksi vuonna 1918.

Poika Vesanto

2008-11-13T10:06:00.003+02:00

Poika Vesantoa on aikaisemminkin julkaistu täällä. Tässä kansikuva viihdekustantaja Niteen kirjaan, Denys Astonin teokseen Kreivitär konttorissa (1948), jonka kansikuva on moniselitteinen: kirjan takakannessa väitetään, että päähenkilöön ei voi olla rakastumatta, mutta aika ynseältä hän kuvassa näyttää, hymystään huolimatta. Vaikutelma saattaa olla tahatonkin. Tyylikkäästi hahmoteltu kuitenkin ja vasemmalla olevan konttoritytön kuva osoittaa viivan varmuutta.

Denys Astonin oikea nimi oli Anna Inkeri Relander ja hän kirjoitti 1940-1950-luvuilla lukuisia viihderomaaneja myös salanimillä Ursula Cooper, Mary Warren ja Vic Wallis.

Leo Tirkkonen

2008-11-10T15:30:00.004+02:00

Yle Kakkosella nähtiin viime viikon torstaina Nicholas Rayn noir-henkinen melodraama A Woman's Secret (1949), joka perustui epätodennäköiseen lähteeseen, Vicki Baumin romaaniin Padot murtuvat (Mortgage in Life). Elokuvan suomenkielinen nimi on Kiinnitys elämään, joka on romaanin alkuperäisen nimen kirjaimellinen suomennos. Kirja käännettiin suomeksi vasta 1950-luvulla - vasemmalla toisen painoksen kansikuva, joka on oletettavasti sama kuin ensimmäisenkin. Kirja muuten aloitti Tammen Hertta-sarjan, jossa julkaistiin naisten romantiikkaa (Netta Muskettia, Susan Marshia ja muita) kovissa kansissa.

Suomennoksen kansikuvan on tehnyt Leo Tirkkonen. Kansi ei ole kovin hyvä eikä anna oikeata kuvaa rikosaiheisesta romaanista, jonka pääteemoja on naisten välinen kateus, joka kirjan alussa johtaa murhaan. Kuva näyttää siltä kuin nainen sovittelisi päätä hartioilleen... Tirkkosesta ei löydy nopealla katsomisella tietoa, paitsi että hän teki kansia myös Otavalle eli oli todennäköisesti free-graafikko (ehkä kuvataiteilija).

Koti-Postin kuvittaja "pk"

2008-11-04T21:29:00.003+02:00

Toisessa blogissani Pulpetissa on pari kuvaa Koti-Posti -lehdestä 1960-luvun lopulta, kuvittajana "pk". Erinomainen kuvittaja, josta en tiedä muuta.

Edit: Kiitos Timo Kokkilan, nyt tiedän, että "pk" oli Pentti Korpilinna. Hänet mainitaan Olavi Järven kirjassa Suomen pilapiirtäjistä.

Aarre Järvinen - Eija Raeste: Ensiapu

2008-09-22T19:38:00.002+03:00

Kirpputorilta löytyi hillitön kirja: dosentti Aarre Järvisen Ensiapu (WSOY 1959), jossa on muutoin täysin tuntemattoman Eija Raesteen kuvitus. Kansi ei ole vielä kovin hilpeä, mutta monet muut kuvat ovat. Alla valintoja. En voinut olla lisäämättä hilpeyttä tavoittelevia kuvatekstejä, vaikka tyylikkäämpää kai olisi ollut antaa lukijan itse keksiä omat tekstinsä.

Kannen tilannekin jää aika avoimeksi: miksi poika nyppii tytön takaraivoa ja luettaa tällä jotain paperinpalaa? Kuvia väärin tulkitsemalla ne muodostuvat jonkinlaiseksi suomalaiseksi fumetiksi, järjettömäksi kauhusarjakuvaksi, jossa ihmiset ovat olemassa vain kiusatakseen toisiaan.

Ensiapu: ensiapu

2008-09-22T19:33:00.001+03:00

Pojan ruudulliset polvisukat tekevät tästä kuvasta perverssin, melkein eroottisenkin.

Ensiapu: kaatumatauti

2008-09-22T19:29:00.000+03:00

Tästä on paha keksiä mitään, kuva puhukoon puolestaan. Sukat ovat kyllä hienot.

Ensiapu: käsi ylhäällä

2008-09-22T19:28:00.001+03:00

"Käy eespäin, eespäin tiellä taistojen, rinta rinnan astukaamme..." (Ehkä muutkin kuvat olisi kannattanut rajata näin... näyttää tyylikkäältä.)

Ensiapu: mitella

2008-09-22T19:27:00.002+03:00

Tytön ankara ilme panee uumoilemaan jonkinlaista bondage-sessiota. Mutta täytyyhän hoitajan olla asiallinen ja tehokas.

Ensiapu: Luunmurtuma

2008-09-22T19:25:00.002+03:00

On varmaan ihan hyvä, että pojan toimenpiteen kaltaiset puuhat kielletään. Tytön kasvoilla on aitoa kauhua.

Ensiapu: Alaleuanluun murtuma

2008-09-22T19:23:00.003+03:00

"Odotahan, Marketta, teen sinulle uuden hatun tästä vanhasta liinasta, jonka löysin."

(On todella vaikea uskoa, että kuvan mallihenkilöllä olisi alaleuka murtunut.)

Ensiapu: Nenäverenvuoto

2008-09-22T19:21:00.000+03:00

"Kokeillaan, Liisa, tätä uutta juttua, opin sen naapurin Makelta..."

Ensiapu: Myrkytys

2008-09-22T19:18:00.003+03:00

"Oli aika kovat bileet eilen..."

Opiskelijan tekemiä muistiinpanoja vieressä.

Ensiapu: pyörtyminen

2008-09-22T19:16:00.003+03:00

Pojan androgyynit kasvot ja täysin neutraali ilme tuovat mieleen Antonionin elokuvat - mutta tilanteen tulkitsee helposti perverssiksikin.

Ensiapua vielä vaan

2008-09-22T19:15:00.002+03:00

Tykkään suunnattomasti oikealla olevan pojan kuvioidusta liinasta. Muutenkin tämä kuva on hieno muotikatsaus!

Vielä viimeinen kuva Ensiapua

2008-09-22T19:14:00.001+03:00

"Tee vielä se lystikäs ääni, Merja!"

Ja sitten tuleekin heti kantta: Olavi Vepsäläinen

2008-09-15T23:34:00.006+03:00

Emmauksen kirppikseltä Turun Aurinkotehtaalta poimin ilmaiseksi vanhan historiallisen romaanin, joka sijoittuu 1700-luvun Skotlantiin (aina muodikas aihe). D. K. Brosterin Kohtalon lintu -kirjan (WSOY 1953; alun perin The Flight of the Heron) kannen on tehnyt Olavi Vepsäläinen, joka oli taidemaalari. Tässä linkki toiseen Vepsäläisen kanteen ja tässä Vepsäläistä aiemmin kuvittajablogissa. Alla Huuto.netistä löytynyt Vepsäläisen taulu.

Kiire kiire kiire

2008-09-10T10:39:00.001+03:00

Kuten varmaan arvaa, blogi on tauolla. Kiire ja muut työt ovat aika tehokkaasti estäneet tämän blogin ylläpitämisen. Mutta kyllä tämä eloon jää ja postitettavaakin löytyy. Koko ajan itse asiassa.

Pekka Loiri

2008-04-10T00:18:00.004+03:00

Pekka Loiri on johtavia kotimaisia kuvittajia, julisteentekijöitä ja logon suunnittelijoita, joka on työskennellyt alalla 1980-luvun alusta saakka.

Tässä vähän erikoisempaa Loiria: Lee Raintreen eli tuotteliaan pokkarinkirjoittajan Connie Sellersin Dallas-tv-sarjan romaaniversio! Alkuperäinen kirja oli Dell-kustantamon pokkari vuodelta 1978, mutta Suomessa siitä tehtiin laadukas kovakantinen teos, johon tilattiin kansikuva yhdeltä Suomen johtavista kuvittajista! Kansikuva on silti tyylikäs - sillä ei ole paljon yhteyttä tv-sarjaan (ei tuo ainakaan J.R. ole) ja kuva näyttää enemmänkin puolalaiselta julisteelta kuin pokkarin kannelta.

Martta Wendeliniä huonoimmillaan

2008-03-31T18:59:00.003+03:00

Martta Wendelin on rakastettu, mutta ei hän aina ollut kovin hyvä. Jos hänen piti tehdä jotain muutakin kuin palleroisia lapsia tai kauniita, ahkeria naisia, tulokset ovat hyvinkin keskinkertaisia - jos edes sitä. Tässä Wendelinin ankea kansi 1940-luvulla julkaistuun ruotsalaiseen viihderomaaniin. Ajan kirjoissa on todella harvoin kansipapereita, eikä tästä tunnistaisi Wendeliniä, ellei hänen signeeraustaan olisi kuvan oikeassa alalaidassa.

Olavi Hurmerinta

2008-03-27T20:40:00.003+02:00

Olavi Hurmerinta on ollut yksi tuotteliaimpia kotimaisia kuvittajia, jonka ura on alkanut jo 1950-luvulla, kun hän kuvitti aikakauslehtiä ja joitain lukemistoja, kuten Ilmarisen julkaisemia Seikkailukertomuksia- ja Jännityslukemisto-lehtiä. Hän teki samaan aikaan paljon myös koulukirjojen kuvituksia. Myöhemmin 1960- ja 1970-luvuilla Hurmerinta tunnettiin notkeana humorististen kuvitusten ja pilakuvien piirtäjänä, ja hän kuvitti useita vitsi- ja huumorikirjoja.

Hurmerinta on monipuolinen piirtäjä, jonka tunnistaa yleensä parhaiten OH-signeerauksesta - hänen humorististen kuviensa tyylin tunnistaa myös helposti.

Tässä melkein surrealistinen tai ainakin absurdi aihe Arvo Aallaksen nuortenkirjaan Kadonnut kuolemankiitäjä (Karisto 1957), jonka tietosivulla ilmoitetaan: "Päällyksen sommitellut O. Hurmerinta".

Otavan tervehdys

2008-01-24T18:01:00.000+02:00

Kirpparilta vuosia sitten ostetun Erica Jongin Lennä, uneksi -kirjan (1974, suom. 1976) suojasivulla oli hieno kustantajan tervehdys, ilmeisesti kirjakauppiaalle. Tekeekö Otavan graafikko enää näin hienoja?

Facebook

2008-01-14T23:30:00.001+02:00

Hyvä syy liittyä Facebookiin: ryhmä nimeltä Mielenkiintoiset kirjankannet. Parisataa jäsentä, joista osa postittaa aktiivisesti lähinnä kotimaista tekoa olevia kirjankansia. Skaala on laaja: surkeasta omakustanneroskasta Urpo Huhtasen design-kansiin.

Marja Arvola

2008-01-06T18:46:00.000+02:00

Pidän tästä kannesta, siinä on kauniit värit, fontti on hauska, asettelu on tasapainoista - mutta sillä ei ole mitään tekemistä Waltarin romaanin kanssa. Siinähän Fine van Brooklyn on tasapainoton heitukka, joka kohtelee päähenkilöä tavalla, jota nykyään sanottaisiin narsismiksi tai psykopatiaksi. Kirjassa jopa viitataan mahdollisuuteen, että Fine olisi itse Saatana, reinkartoituneena tällä kertaa nuoreksi kauniiksi naiseksi. Kannessa hän näyttää onnelliselta uimataidon opettajalta!

Oli miten oli, kansikuva on Marja Arvolan tekemä, vuosi on 1969. WSOY:n Taskukirjaston painos oli itse asiassa tarinan toinen painos, aiemmin sitä ei ollut ollut saatavilla neljäänkymmeneen vuoteen!

2007-12-21T12:17:00.000+02:00

Pari kantta tuntemattomilta tekijöiltä; kansissa on kuitenkin hienoa 1950-luvun harmonista estetiikkaa. Mitä maalia mihinkin on vuodelta 1961 (kirjan seitsemäs painos); se sisältää muuten Yki Nummen kaksi artikkelia ("Valo ja väri" sekä "Muutama sana värityksestä"). Annikki Hannulan Tekstiiliopas on vuodelta 1960 (Kirjayhtymä).

Björn Landström

2007-12-12T14:09:00.000+02:00

En voinut vastustaa kiusausta, kun Pelastusarmeijan kirpputorilla oli 20 sentin laatikossa kaksi kirjaa, joissa oli Björn Landströmin kansikuvat. Kirjasarja - Perheromaanit - on tavattoman yleinen eikä kukaan halua niitä, mutta näissä on niin harvoin kansipapereita, että piti ostaa.

Tässä Ronald Fangenin uskonnolliseen romaaniin tehty salaperäistä tunnelmaa uhkuva kansi. Onkohan Landström ottanut idean Caspar David Friedrichin tunnetusta maalauksesta, jossa selin katsojaan oleva mies katselee vuorelta alas pilviä? Kuva jatkuu hauskasti selän puolelle. Vuosi on 1955.

Toinen Landström

2007-12-12T14:05:00.000+02:00

Toinen vanha Björn Landström (WSOY 1955). Tämä ei ole yhtä kiinnostava kuin edellinen, vaikka tässä näkyykin Landströmin vanha rakkaus, laivat. Naishahmo on hiukan liian apaattinen.

Aarne Nopsanen

2007-11-22T18:07:00.000+02:00

Aarne Nopsanen oli monipuolinen kuvittaja, joka teki paljon lastenkirjojen kansia ja kuvituksia. Hänet tunnistaa helposti signeerauksesta, jossa yhdistyvät A ja N. Nopsasen veli Aulis oli tuottelias lastenkirjailija ja he tekivät useita kirjoja yhdessä.

Tässä 1950-luvulta tyylikäs ja väreiltään mallikelpoisen sopusuhtainen kansikuva pohjoismaalaisperäiseen koulukirjaan.

Aiemmin häneltä on Suomen Kuvittajissa julkaistu Anni Polvan romaaniin tehty tyylikäs kansi.

Vielä Rut Brykiä

2007-09-10T19:22:00.000+03:00

Olen lueskellut toista Elisabet Laurilan kirjaa, Pellervon vuonna 1955 julkaisemaa Kesäyötä - siinäkin on Rut Brykin kansikuva. En valitettavasti pysty sitä tänne reprodusoimaan, ainakaan vielä, ja myöhemminkin vain mustavalkoisena, koska en voi tuoda kirjaa kotiin eikä yliopistolla ole skanneria. Ilmeisesti Laurila on tuntenut Brykin ja pyytänyt tätä kuvittamaan kirjansa.

Annikki Liikkanen

2007-09-03T19:32:00.000+03:00

Kuvittaja, josta en tiedä mitään: Annikki Liikkanen. Tässä kaunis ja sopusuhtainen oppikirja vuodelta 1966, kustantaja Otava.

Elisabet Laurila ja Rut Bryk

2007-08-31T19:11:00.000+03:00

Elisabet Laurila oli runoilija, joka debytoi 1940-luvulla ja joka julkaisi kootut runonsa 1970-luvulla. Hänellä on pari viehättävää proosateosta, esikoinen Johanna vuodelta 1944, joka kertoo lapsen näkökulmasta perheen tragedioista, sekä lastenkirjaksi naamioitu Pikku Kristiina. Johannaan teki kansikuvan Rut Bryk ja se on ainoa tietämäni Brykin kansikuva. Bryk tunnetaan paremmin keramiikka-, tekstiili- ja tapettitaiteilijana, mutta kansikuvassakin on salaperäistä tunnelmaa, joka liittyy kirjan lapsiaiheeseen ja lapsen irrationaaliseen pelkoon. Bryk oli myös Tapio Wirkkalan puoliso.

Kuka on Broms?

2007-08-31T19:05:00.000+03:00

Kuka on Broms, joka on tehnyt sympaattisen kansikuvan (ja pari mustavalkoista kuvituskuvaa) Elisabet Laurilan toiseen lapsiaiheiseen kirjaan, impressioista koostuvaan Pikku Kristiinaan (Kuva & Sana 1960; kirjassa ei kustantajasta huolimatta ole uskonnollista sisältöä)? Onko se Arvid Broms, joka debytoi kuvataiteilijana jo vuonna 1937 ja joka oli yksi suomalaisista surrealisteista yhdessä Otto Mäkilän kanssa?

Peter von Martens

2007-07-31T14:32:00.000+03:00

Peter von Martensin kansikuva suomalaiseen länkkäri- ja uudisraivaajaklassikon toiseen painokseen 50-luvulta. Kuvittaja saattaa tosin olla ruotsalainenkin.

Poika Vesanto

2007-07-14T20:31:00.001+03:00

Poika Vesanto oli yksi tärkeimpiä kirjankannentekijöitä 1930-luvulta 1950-luvulle. Tässä tyylikäs, amerikkalaismallinen kansikuva A.J. Croninin sosiaalisesti tiedostavaan lääkäriromaaniin. Sarja Joka kodin tähtikirjasto oli aikansa laatukirjojen "kansanpainosten" sarja.

(Vesantoa aiemmin kuvittajablogissa: teknisesti ala-arvoinen valokuva ajanvieteromaanista 40-luvulta.)

Anssi Rauhala muistelee Sauli Rantamäkeä

2007-06-21T18:01:00.001+03:00

Rauhalan Anssi tosiaan lähetti minulle muutaman kansikuvan laitettavaksi tänne ja kirjoitti samalla Rantamäestä näin:

Sauli oli poikavuosieni sankari, englanninkirjani kuvittaja, ja ehdinpä vielä olla hänen kanssaan samoilla apajilla 80-luvun animaatioelokuvahommissa. Join Ukonfilmissä litramäärin kaffetta ja juttelin Sakun, Tuula Tukiaisen ja silloin vielä ihan kakaran, nykyään A-Filmissä ohjaavan Niko Sarlinin kanssa tv-sarjan tekemiseen ryhtymisestä. Sikseen jäi se tv-sarja, mutta se ei kuulu tähän.

Sauli oli hassu ukko: juro, mutta huumorintajuinen, fatalistinen, mutta reippaasti toimeen ryhtyvä. Ja rautainen ammattilainen. Ja loppujen lopuksi: eihän häntä sentään ihan keskenkasvuisena keskestämme temmattu. Pitkän päivätyön onnistui mies puurtamaan. Ja vähän joka saumaan kynänsä kiilaamaan.

Tässä parit kansikuvaskannit. Rekimies ja ne kaksi Hamrea ovat varmasti Sakun, mutta noista Gummeruksen Hunter Hawkeista en voi mennä 100% takuuseen. Minulla on kuitenkin semmoinen fiilis, mistä sitten lieneekään. Voin aina olla väärässä.

Vieressä (tai yllä) Rantamäen kuva, Gartzin kirjasta.

Sauli Rantamäen animaatioita

2007-06-21T17:46:00.000+03:00

Kaksi näytekuvaa Sauli Rantamäen animaatiotöistä. Kuvat löytyvät Juho Gartzin kirjasta Elävöitettyjä kuvia, joka on 70-luvun alussa ilmestynyt raportti suomalaisesta animaatioelokuvasta - kipeästi uudistamisen tarpeessa oleva teos (ja aihe). Valitettavasti en tiedä, mistä elokuvista nämä kuvat ovat.

Lisää Sauli Rantamäen kuvituksia

2007-06-21T12:48:00.000+03:00

Sarjakuvapiirtäjä Anssi Rauhala lähetti minulle satsin Sauli Rantamäen kansikuvia ja muisteli lyhyttä yhteistä työuraansa 80-luvun lopulla Ukonfilmi-nimisessä animaatiofirmassa. Tässä Rantamäen kansikuva Erkki Rekimiehen nuortenkirjaan Laatokan lentäjät (WSOY 1963). Tyylikkäästi piirretty kaksitaso, jota en tuttuudesta huolimatta tunnista.

Sauli Rantamäen kansia

2007-06-21T12:45:00.000+03:00

Kaksi Rantamäen kuvittamaa Leif Hamren lentoaiheista nuortenkirjaa. Hyppää Petter on vuodelta 1960, Valmis lentoon 1961. (Skannauksista kiitos taas Anssi Rauhalalle.)

Lisää Rantamäkeä

2007-06-21T12:41:00.001+03:00

Tässä vielä lisää Sauli Rantamäkeä - ainakin Rauhalan Anssi epäili, että Hunter Hawk -kirjat olisivat Rantamäen käsialaa.

Sauli Rantamäki

2007-06-20T09:25:00.000+03:00

Sauli Rantamäen nekrologi oli Helsingin Sanomissa jokin aika sitten. Vuonna 1936 syntynyt Rantamäki teki Juho Gartzin Elävöitettyjen kuvien mukaan myös kirjankansia WSOY:lle ja novellikuvituksiaYhtyneille, eli ilmeisesti Seuraan ennen kuin rupesi tekemään mainosfilmejä. Rantamäki teki myös Vodkaa, komisario Palmu -elokuvan alkutekstit. Sen jälkeen Rantamäki teki hommia jenkkiläiselle ABC-televisioyhtiölle, ja sitten espanjalaiselle Begbar-yhtiölle, jota veti Bob Balser, brittianimaattori, joka opetti 60-luvulla animaation tekoasuomalaisille.

Yllä Rantamäen kansikuva paleofiktioklassikkoon, Charles G.D. Robertsin Tulen löytäjiin (WSOY 1959).

Jahka ehdin, koetan skannata Gartzin kirjasta pari kuvaa Rantamäen animaatioista.

Taas Ami Hauhiota

2007-06-11T18:57:00.000+03:00

Jälleen kerran Ami Hauhio, jonka maine on selvästi kasvanut viime vuosina, osittain netin ansiosta, kun ihmiset ovat pystyneet lähettämään toisilleen arvostamiaan kansikuvia ja kuvituksia. Tässä Brent Morean eli filmi- ja mainosmies Olavi Linnuksen seikkailuromaani Viidakkoväylän jäljillä (Paletti, 1948).

Taas yksi Urpo Huhtanen

2007-06-07T08:39:00.000+03:00

Urpo Huhtanen on ollut yksi parhaita kansikuvittajia Suomessa, tyylikäs ja vähäeleinen, ja hänellä on ollut tällaisen minimalismin lisäksi hallussaan myös perinteisempi kuvitustyyli. Tässä hieno kuva teokseen Biologia ja maailmankatsomus (WSOY 1971). Lisää Urpo Huhtasta täällä ja täällä.

Tuntematon A.K.

2007-06-06T09:58:00.000+03:00

Paavo Fossi julkaisi Kertomuksien lisäksi toisenkin kirjan, Paul Hamari -salanimellä ilmestyneen pokkarin Aavemorsian (IL-MO 1966; kyseessä on Ilmajoki-lehden kirjapaino, Fossi oli lehden päätoimittaja), jossa on kauhuromanttisia ja niskavuorelaisia aineksia kohtuullisessa tasapainossa. Kannen tekijä on tuntematon, mahdollisesti lehden graafikko tai paikallinen mainosgraafikko - signeeraus on kuitenkin selkeä, A.K. Onko ehdotuksia? (JN, kuten kaksi alempaakin merkintää)

Heikki Paaer

2007-06-06T09:49:00.001+03:00

Heikki Paaerin sympaattisen eleetön kansikuva Paavo Fossin ainoaksi omalla nimellä ilmestyneeksi kirjaksi jääneeseen Kertomuksiin (WSOY 1958). Paaer oli pitkään alalla työskennellyt monilahjakkuus, jolta muistetaan muun muassa Rudolf Koivun kuvittamien Tuhannen ja yhden yön satujen somistus ja Suomen kansan eläinsatujen koristeellisten alkukirjainten suunnittelu. (Sanalle on joku hienompikin termi, mutta en saa sitä nyt päähäni.) Paaer suunnitteli myös vaakunoita, ainakin Savukoskelle ja Suomusjärvelle. Oliko hän alun alkaen Germund, mutta vaihtanut sitten nimensä Heikiksi? Tällä nimellä on suunniteltu Parkanon vaakuna.

Valitettavasti kirjankansi on hiukan suttaantunut.

Paavo Ojasti

2007-06-05T17:12:00.000+03:00

Paavo Ojastin kansikuva Juhani Niemen klassikkotutkimukseen Populaarikirjallisuus Suomessa (Tammi 1975). Hyvin paljon Urpo Huhtasen kansikuvien tyyppinen. En valitettavasti tiedä Ojastista mitään, mutta tämä upea kansi ainakin on hänen tekemänsä.

Pentti Lehto

2006-10-17T12:21:00.000+03:00

Urpo Karin kirja Tähän asti - ei edemmäksi, Karisto 1949. Kirjassa on ilmeisesti tekijän omistuskirjoitus kenties sisarelle tai äidille, ainakin sukunimi on sama.

Kannen on signeerauksesta päätellen tehnyt tamperelainen Pentti Lehto (s.1924), joka on tunnettu myöhemmin pilapiirtäjänä, taittajana, kuvittajana ja sarjakuvantekijänä. Kansi on ajalle tyypillinen, joskin melko vaisu. Toisaalta kuvaa kyllä uskonnollishenkisen kirjan tunnelmaa. Teoksen nais-päähenkilö pelastaa juopuneen lapsuudenystävänsä poliisiputkalta, ja aamulla pohditaan molempien elämää. Kannen mies ei kovin huonoille teille joutuneelta näytä, mutta suurimman osan kirjasta hän rypee synnintunnossa, ja lopussa tietenkin ryhdistäytyy. (TK)

Jälleen Ami Hauhiota

2006-08-04T23:30:00.000+03:00

Piiitkän tauon jälkeen taas kansikuvittajia. Vuorossa jälleen Ami Hauhio, joka osoitti monipuolisuutensa Jalmari Saulin Päivä katsoo taakseen (Otava 1947) kansikuvassa ja eränovellien pikkukuvituksissa. Tässä vähäeleisen dramaattinen kansi; en ole aivan varma, ovatko yhteenkietoutuneet o-kirjaimet otsikossa tyylirikko. (JN)

2006-08-04T23:17:00.000+03:00

Ja vielä pari pikkukuvaa Hauhion kuvittamasta Sauli-kirjasta: tunnelmallinen kissa ja lopputalvea kuvaava aita.

Lisää Urpo Huhtasta

2006-03-31T23:31:00.000+03:00

Tässä erilaista Urpo Huhtasta: tunnelmallinen jännärikansi brittitrilleriin vuodelta 1961. Susi kannessa ei ole anatomisesti ihan oikean näköinen, mutta se lisää kuvituksen unenomaista tunnelmaa. (JN)

Lisää Urpo Huhtasen kaunista kansitaidetta

2006-03-15T09:54:00.000+02:00

Kuningas Ubun hauska kollaasityylinen kansikuva vuodelta 1967. Urpo Huhtasen tyyleistä enemmän aiemmassa merkinnässä.

Kalle Patoluoto

2006-03-13T23:37:00.000+02:00

Kalle Patoluoto oli helsinkiläisen mainos- ja kuvatoimisto Piirtopainon yksi omistajista ja johtajista, ja hän oli mukana tekemässä Piirtopainon legendaarista Piirtopalat-lehteä, joka kenties yhtenä ensimmäisistä pyrki julkaisemaan suomalaista sarjakuvaa. Yksi lehdessä ilmestyneistä sarjoista oli Patoluodon piirtämä Humu-Heikki, jonka oli käsikirjoittanut parista meriromaanista tunnettu Veikko Hannuniemi (joka sittemmin oli Turussa laivaston upseeri). Humu-Heikki ilmestyi sarjakuvakirjanakin vuonna 1945, mutta on nykyään äärimmäisen harvinainen.

Patoluoto jatkoi mainoskuvittajan uraa ja teki joitain kirjankansiakin vielä 60-luvulla. Tässä Jaakko Okkerin Muuttuva maailma: maat ja valtiot, niiden ongelmat ja politiikka, kehitys ja tulevaisuus (Kauppiaitten kustannus 1964). Patoluoto teki kirjaan myös kartat.

Seuraavissa viesteissä muita Patoluodon 60-luvulla tekemiä kirjankuvituksia. (JN)

Patoluodon kuvitusta

2006-03-13T23:31:00.000+02:00

Patoluodon kuvitusta varhaiseen johtamistaidon oppikirjaan, Tommi Jänkävaaran teokseen Työnjohtaja ja hänen tehtävänsä (Tietomies 1969).

Patoluotoa, jatkuu

2006-03-13T23:27:00.000+02:00

Patoluodon kuvitusta Jänkävaaran kirjaan.

Patoluotoa

2006-03-13T23:19:00.000+02:00

Ja vielä yksi näyte Patoluodon kuvituksesta Jänkävaaran kirjaan.

Vielä Patoluotoa

2006-03-13T23:14:00.000+02:00

Patoluodon kevyt kuvitus Nuorten kesä -partio-oppaaseen (Vesaisten keskusliitto 1964).

Nimetön

2006-03-02T22:44:00.000+02:00

Lassi Sinkkosen runokokoelman Minä, maani, maailmassa (Tammi 1969) kannentekijää ei sanota, mutta kansi on tyypillinen 60-luvun loppupuolen vähäeleinen, pelkillä tekstin asetteluilla pelaava työ. (JN)

Lisää Urpo Huhtasta

2006-03-02T22:35:00.000+02:00

Laitoin syksyllä (epäonnistuneen) kuvan Urpo Huhtasen kirjankansityylistä. Tässä on toinen, hiukan samanmoinen, mutta vielä minimalistisempi. Matti Pirinen oli nuorena kuollut runoilija, Aale Tynnin poika. Jos oikein muistan, tämä oli hänen ainoa kirjansa. Huhtasen kannen pienimuotoisuus tuntuu korostavan kirjaan liittyvää tragediaa - copyright-merkintäkin sanoo "Aale Tynni". (JN)

Kotoa ja kaukaa

2006-02-14T10:46:00.000+02:00

Valikoima nimimerkki Arvilyn (Arvid Lydecken) runosatuja lapsille, Otava 1947. 121 mustavalkoista kuvaa, piirtäjinä Poika Vesanto, Emil Cedercreutz, Martta Wendelin, Eeli Jaatinen ym. Suurin osa piirroksista on Vesannon (kansikuva ja poika ja koira), Wendeliniltä ihan varmasti vain tuo yksi (tyttö sängyllä), Jaatista en tunnista ollenkaan ja Cedercreutzilta on oheisenlaisia varjokuvamaisia vinjettejä (krokotiilit). Kirjastani tosin puuttuu toistakymmentä sivua. Pieniä piirroksia, joista monet yhdentekeviä, mutta varsinkin Vesannon kuvat ovat usein loistavaa käyttötaidetta. Signeerauksia valitettavasti vain muutamassa kuvassa, kaikkien tekijästä ei voi olla varma. (TK)

Tapio Tapiovaaran funkis-kansi

2006-01-26T20:52:00.000+02:00

Olen ollut pitkään sitä mieltä, että 1930-luvun suomalaisessa kansikuvataiteessa vasemmistolaiset julkaisut olivat kaikkein moderneimpia. Koetan löytää hyllystäni muitakin esimerkkejä, mutta tässä Tapio Tapiovaaran tyylikäs sarja-asu legendaarisen saksalaisen reportterin Egon Erwin Kischin suomennosvalikoimiin (kirjoja tuli yhteensä viisi vuodesta 1937 alkaen).

Lisää Ruutsaloa

2006-01-26T20:46:00.000+02:00

Kirjoitin edellisessä viestissä, että Eino Ruutsalo ei välttämättä tehnyt kirjankansikuvituksia. Muistin sitten hänen esikoisromaaninsa (ja ainoaksi jääneen) Toropainen tyrmätään (Kirjapaino Aa: Helsinki 1945). Humoristisen gangsteriromaanin piirretty kansikuva voisi hyvinkin olla itsensä Ruutsalon tekemä. Signeerausta ei kuvassa ole.

Eino Ruutsalo

2006-01-24T12:49:00.000+02:00

En tiedä, tekikö kuvataiteilija, kuvarunoilija ja elokuvantekijä Eino Ruutsalo ikinä varsinaisia kirjankansia, mutta Juho Gartzin Elävöitettyjä kuvia: raportti suomalaisesta animaatioelokuvasta (SES 1975) ainakin on käytetty hänen piirroksiaan. En tiedä, ovatko ne jostain elokuvasta vai onko ne tehty kirjaa varten.

Matti Louhen Ross Macdonald

2006-01-22T20:58:00.000+02:00

Vanha suosikkini Matti Louhi teki hienon kannen myös Ross Macdonaldin dekkariin Harriet on iso tyttö (1962, suom. 1968). Louhi käyttää pop-taide -maista kollaasitekniikkaa hyvin kuvaamaan kovaksikeitetyn dekkarin tunnelmaa - joskin hän korostaa liikaa kirjan oudon suomenkielisen nimen vihjaamaa seksiaspektia. (Ei ehkä näy kauhean hyvin skannauksesta, mutta tytön hiukset ovat itse asiassa violetit, lähes munakoisonväriset.) (JN)

Eino Tepponen

2006-01-22T20:50:00.000+02:00

Pekka Hesannon kaltainen trillerikuvittaja oli myös Eino Tepponen, joka teki toiminnantäyteisiä kansia niin Alistair MacLeanin kuin tämän suomalaisen kopion Asla Kangasniemenkin kirjoihin. Tässä kuitenkin toisenlainen näyte Tepposen työstä: Ross Macdonaldin Lew Archer -dekkari Rikas tyttöparka (1961, suom. 1980). Huomion keräävät ahdistavaan maisemaan upotetut väsyneen tytön kasvot. (Lasia pitelevä käsi vain näyttää hiukan liian isolta.)

Pari Tepposen kuvaa löytyy täältä ja täältä. Lisäksi hän kuvitti vuonna 1966 Harri Kaasalaisen toimittaman kirjan Leukajuhlat.

Pekka Hesanto

2006-01-22T20:41:00.000+02:00

Pekka Hesanto teki 1970- ja 1980-luvuilla trillerien ja jännärien kansia. Hänen tyylinsä muistutti joidenkin espanjalaisten pokkarikuvittajien tyyliä. Tässä hyvä näyte: Norman Hartleyn terroristijännäri Panttivanki (1976). Oudosti kirjan alkuperäinen nimi The Viking Process on painettu suomenkielisen nimen päälle. (JN)

Kosti Antikaisen poliisikansi

2006-01-09T22:49:00.000+02:00

Ei ihan parasta Kosti Antikaista, mutta kiinnostava kollaasinomainen työ joka tapauksessa. Ranskalaisen poliisin muistelmateos on vuodelta 1973 ja se ilmestyi suomeksi v. 1974. Kirjasta tehtiin elokuva, Jacques Derayn ohjaama Passi ruumishuoneelle/Flic Story v. 1975. (JN)

Eeli Jaatinen

2005-12-19T14:38:00.000+02:00

Eeli Jaatinen oli yksi keskeisiä kannentekijöitä ja kuvittajia 1930-1950-luvuilla. Tässä hänen yllättävän realistinen kantensa Martta Haatasen romaaniin Rautaiset siteet. Romaani rautatienrakentajista (Gummerus 1936). (JN)

Erkki Tanttua

2005-12-01T21:14:00.000+02:00

Erkki Tanttu tunnetaan parhaiten rehevistä sananlaskukuvituksistaan, joita on käytetty jopa keittiöpyyhkeiden kuva-aiheina. Tanttu teki myös paljon kirjankansia, joista tässä kaksi harvinaisempaa ja unohdetumpaa. Ensimmäisenä humoristinen kuvitus Kakkosen (eli Unto Kupiaisen) pakinakokoelmaan Housuttoman maisterin kommellukset (Karisto 1946). Signeeraus on piilotettu tyylikkäästi matkalaukun tarroihin.

Seuraava kirja on Tammen julkaisema - ilmeisesti Tanttu työskenteli freelancerina, koska hän vaihtoi kustantajaa melkein lennosta.

Toinen Tanttu

2005-12-01T21:10:00.000+02:00

Tässä Erkki Tantulle aika poikkeuksellinen synkkä kansikuva ruotsalaisen Jan Fridegårdin antikvariaattiaiheiseen rakkausromaaniin Uhri (Tammi 1945). Hyvä öljymaalaus, mutta ei ehkä toimi kirjan iskevänä kantena. Tekstit lisäävät ahdistavaa tunnelmaa.

Antero Aho

2005-11-29T08:52:00.000+02:00

Kirja ilmailun historiasta. Gummerus 1960. Alussa pieni episodi kuumailmapalloilusta Wrightin veljeksiin ja sitten osin omakohtaisia lyhyitä tarinoita suomalaisesta ilmailusta eri muodoissaan. Varsin elävästi ja hauskasti kirjoitettu kirja. Kannen tehnyt Antero Aho on myös piirtänyt lukujen alkuun pieniä mustavalkoisia kuvia. Kansi on melko tyylitelty ja yksinkertainen.
Poimin kirjan paperinkeräysroskiksesta ja huomasin että siinä on jopa kirjoittajan signeeraus. (TK)

Martti Masala

2005-11-06T23:52:00.000+02:00

Martti Masala oli 1930-luvulla Ilmarisen kustannusliikkeen hovikuvittaja, joka teki paljon kirjankansia sekä lehtikuvituksia. Tässä jälkimmäisiä. Ensimmäisenä tyylikäs muotihenkinen novellikuvitus. (Kyse on valokopiosta, mutta en ole enää varma, oliko alkuperäinenkään värillinen.) (JN)

Masalan upea mies

2005-11-06T23:48:00.000+02:00

Masalan näkemys tavoiteltavasta miehestä. Oliko Suomessa tällaisia uima-asuja 30-luvulla?! Lukemista Kaikille -lehden kuvitus vuodelta -36 tai -37.

Vielä Masalaa

2005-11-06T23:46:00.000+02:00

Tässä Masalan kuvitus novelliin "Nuori mies ja hänen leukapartansa", joka ilmestyi Lukemista Kaikille -lehdessä 1937.

Lisää Masalaa

2005-11-06T23:42:00.000+02:00

Hauska pikkukuva Lukemista Kaikille -lehdestä.