Martti Mykkäsen Pennanen

Eila Pennasen romaanin tyylikäs modernistinen, hiukan puolalaistyylinen kuvitus Martti Mykkäseltä. Mutta ilmestyi WSOY:lta vuonna 1964. Tällaisten teosten kansipaperien etsiminen alkaa olla jo työn takana.

Koskahan joku on viimeksi lukenut tämän romaanin - tai ylipäätään muita Eila Pennasen teoksia? Hän oli aikoinaan yksi tunnetuimpia ja arvostetuimpia kotimaisia prosaisteja. Arvostelijana hän oli nähdäkseni varmakätinen ja ymmärtäväinen, tarvittaessa kriittinen.

Alvar Aalto kansikuvittajana!

Tätä ei moni tiedä: Alvar Aalto teki joitain kansikuvia nuorena miehenä. Kannet eivät ole kovin hyviä eikä niistä tunnista Aallon funktionalismia eikä oikein modernismiakaan. Jokin on häntä estellyt päästelemästä ainakin tässä kannessa M. Pajarin novellikokoelmaan Hätähuuto (Gummerus 1923; Aalto oli 25-vuotias). Muutkin Aallon kannet olivat muistaakseni Gummeruksen kustantamia - Gummerushan oli tuolloin keskeisesti jyväskyläläinen kustantamo ja Aalto asui Jyväskylässä (missä on paljon hänen suunnittelemiaan rakennuksia).

Kannen aihe muistuttaa kylläkin joitain Aallon 1920-luvulla suunnittelemia astioita ja koristeita, mutta vaatii jo jonkin verran ekspertiisiä tunnistaa tämä nimenomaan Aallon työksi. Itselläni ei sellaista ole, enkä nopealla hakemisella löydä kuvia väitteeni pohjaksi.

Tähän liittyy pieni anekdootti: Kirjoitin aiheesta - Aallon kansikuvista - jutun Helsingin Sanomiin 1990-luvun lopulla. Juttu ei varmastikaan ole kauhean hyvä (en tekisi sitä sillä tavalla enää), mutta se kuitenkin julkaistiin jonkin muun Aalto-aiheisen jutun yhteydessä. Yritin etsiä tietoa Aallon kansikuvista ja soittelin eri paikkoihin, mm. Aalto-säätiöön. Pitää muistaa, että tämä oli aikaa ennen Googlea. Aalto-säätiöstä minulle sanottiin, että ei Aalto koskaan tehnyt kansikuvia. Saman viestin sain muualtakin. Tein kuitenkin jutun, johon olin hakenut paljon materiaalia Turun yliopiston kirjaston pienpainatekokoelmasta - sieltä sain mm. näyttelyluettelon 30-luvulta, johon Aalto oli tehnyt kannen. Kun juttu ilmestyi, siihen tuli ilkeää palautetta arkkitehti Igor Herleriltä, joka nimitti minua innokkaaksi amatööriksi ja ihmetteli, eikö Turussa tunneta hänen artikkeliaan vuodelta 1983, jossa hän kertoi kaiken Aallon kansikuvista. No, eipä tunnettu Aalto-säätiössäkään.

M. Pajari oli naiskirjailija ja oikealta nimeltään Tyyne Rautio ja hän eli vuosina 1900-1972. Hän oli tuottelias lehtinovellisti ja kirjoitti mm. horoskooppeja lehtiin. Hätähuuto-teos ei tosin näytä lukeutuvan hänen viihteellisempään tuotantoonsa, vaikka todennäköisesti novellit olivat aiemmin ilmestyneet joissain aikansa lehdissä, kuten Otavassa tai Maailmassa.

Erikoista Ami Hauhiota

Ami Hauhion tyylikäs, tummanpuhuva ja fotorealistinen kuvitus Juhani Konkan sota-aiheiseen romaaniin Ratkaisun päivät (WSOY 1954). Konkka on yksi näitä kirjailijoita, joita ei juuri kukaan enää lue - paitsi hänen käännöksiään: hän on suomentanut mm. Nikolai Gogolia ja Dostojevskia. Muistelen kyllä lukeneeni kovia kritiikkejä hänen käännöksistään. Konkka on kirjailija Anita Konkan isä; tämähän pitää blogia täällä.

Harvinaisempaa Erkki Koposta

Erkki Koponen muistetaan parhaiten vanhan Ollin kuvittajana, ja Koposen luonnostelema Mustapartainen mies on tunnettu hahmo. Tässä vähemmän nähtyä Koposta ranskalaisen nykyisproosan kuvittajana - Emmanuel Bove on aikoinaan ollut suosittu ja arvostettu kirjailija, jonka teoksia ylistivät mm. Andre Gide ja Rainer Maria Rilke. Hänelle on myös omat nettisivut.

Suomessa häntä ei ole varmastikaan lukenut kukaan ainakaan 40 vuoteen. Lankeemuksen on julkaissut Karisto vuonna 1929; romaanin kerrotaan voittaneen Figuière-palkinnon (50 000 frangia) vuonna 1928.

Toinenkin kansiblogi

Tsekatkaapa Kansivakka, ilmeisesti turkulaisen Uguksen ylläpitämä kansikuvablogi. Paljon kaikenlaista hienoa ja hauskaa!

Erkki Tanttu ja Kenneth Roberts

Erkki Tantun kansikuva Kenneth Robertsin seikkailu/lännenkirja -klassikkoon Luoteisväylä, josta King Vidor ohjasi ei ihan ihan yhtä kiinnostavan elokuvan 1940-luvulla. Kirjan sankari (tai antisankari) on majuri Rogers, jota elokuvassa esittää Spencer Tracy. Onko Tanttu ajatellut häntä piirtäessään kansikuvaa? Eikö tuo ole selvästi Tracy johtamassa joukkoaan?

Kirja ilmestyi suomeksi alun perin jo vuonna 1938 kaksiosaisena järkäleenä (kustantajana Suomen kirja), mutta tämä vuoden 1956 laitos Otavalta sisältää vain ensimmäisen osan. Toista osaa, jossa majuri Rogers palaa Lontooseen tekemään selkoa löydöistään Pohjois-Amerikassa, ei suomeksi kovin helposti löydäkään. Olen kirjoittanut Robertsista hakusanan teokseen Pohjoisamerikkalaisia lännenkirjailijoita (BTJ 2005).

Kansipaperit ovat valitettavasti jossain repeytyneet, ja sainkin kirjan aikoinaan halvalla kirpputorilta. Kansipaperittomana se on huomattavan yleinen. Kirja itsessään on lukemisen arvoinen, mutta kunpa Otava olisi julkaissut myös toisen osan!

Lisää pökköä pesään: Erkki Rekimies: Hopeakynsi

Meksikolaista mural-taidetta ja vaikkapa Diego Riveran töitä muistuttava Raimo Puustisen kansikuva Erkki Rekimiehen realistiseen nuortenlänkkäriin Hopeakynsi (WSOY 1970; Nuorten toivekirjasto 181).

Kiva kasetti 1 ja 4

Nämä eivät ole kirjoja, vaan satukasetteja, jotka kuuluvat sarjaan Kiva-kasetti, eikä kuvittaja ole tiedossani, mutta en voinut olla a) ostamatta näitä kirpparilta ja b) pistämättä niitä tänne blogiin. Aivan ilahduttavia satukasetinkansia! Tyyli on samaan aikaan herttainen ja moderni, tavalla joka vain 70-luvulla osattiin (jos sallitaan pieni kärjistys). Kasetit on päällystetty muovilla, joka kupruilee, enkä oikein osannut skannata niitä paremmin. Vuosi on 1972.

Rafael Rindellin erotiikkaa

Nuorena kuollut Rafael Rindell (1886-1920) muistetaan parhaiten Jalmari Finnen Kiljus-kirjojen kuvittajana, mutta hän ehti tehdä muutakin. Tässä harvinaisuus: Minerva-kustantamon julkaiseman Pierre Louÿsin eroottisen Afrodite-romaanin kansi sekä pari aika hurjaakin kuvitusta. Kirja julkaistiin suomeksi vuonna 1918.

Poika Vesanto

Poika Vesantoa on aikaisemminkin julkaistu täällä. Tässä kansikuva viihdekustantaja Niteen kirjaan, Denys Astonin teokseen Kreivitär konttorissa (1948), jonka kansikuva on moniselitteinen: kirjan takakannessa väitetään, että päähenkilöön ei voi olla rakastumatta, mutta aika ynseältä hän kuvassa näyttää, hymystään huolimatta. Vaikutelma saattaa olla tahatonkin. Tyylikkäästi hahmoteltu kuitenkin ja vasemmalla olevan konttoritytön kuva osoittaa viivan varmuutta.

Denys Astonin oikea nimi oli Anna Inkeri Relander ja hän kirjoitti 1940-1950-luvuilla lukuisia viihderomaaneja myös salanimillä Ursula Cooper, Mary Warren ja Vic Wallis.

Leo Tirkkonen

Yle Kakkosella nähtiin viime viikon torstaina Nicholas Rayn noir-henkinen melodraama A Woman's Secret (1949), joka perustui epätodennäköiseen lähteeseen, Vicki Baumin romaaniin Padot murtuvat (Mortgage in Life). Elokuvan suomenkielinen nimi on Kiinnitys elämään, joka on romaanin alkuperäisen nimen kirjaimellinen suomennos. Kirja käännettiin suomeksi vasta 1950-luvulla - vasemmalla toisen painoksen kansikuva, joka on oletettavasti sama kuin ensimmäisenkin. Kirja muuten aloitti Tammen Hertta-sarjan, jossa julkaistiin naisten romantiikkaa (Netta Muskettia, Susan Marshia ja muita) kovissa kansissa.

Suomennoksen kansikuvan on tehnyt Leo Tirkkonen. Kansi ei ole kovin hyvä eikä anna oikeata kuvaa rikosaiheisesta romaanista, jonka pääteemoja on naisten välinen kateus, joka kirjan alussa johtaa murhaan. Kuva näyttää siltä kuin nainen sovittelisi päätä hartioilleen... Tirkkosesta ei löydy nopealla katsomisella tietoa, paitsi että hän teki kansia myös Otavalle eli oli todennäköisesti free-graafikko (ehkä kuvataiteilija).